Hiljaisuuden siunaus
Meille länsimaisille ihmisille hiljaisuus voi olla vaikeasti
saavutettavaa ja joskus jopa todella harvinaista. Niinpä hiljaisuus voi tuntua
jopa ahdistavalta ja pelottavalta. Elämme sellaisen informaatiotulvan keskellä,
että jopa omat ajatukset katoavat tämän seurauksena. Televisio, radio ja printtimedia olivat muutama
vuosikymmen sitten ne ainoat informaatiolähteet. Nyt näiden lisäksi mukanamme
kulkevien älypuhelimien ja muiden ”härpäkkeiden” kautta saamme jatkuvasti
informaatiota, joka täyttää mielemme ja ajatuksemme vieden hiljaisuuden
siunauksen ja mahdollisuuden kauas elämästämme.
Näistä näkymistä käsin olen kysellyt itseltäni omaa
suhdettani hiljaisuuteen. Olenko kadottanut hiljaisuuden siunauksen? Uskallanko
edes olla hiljaa yksin omien ajatuksieni kanssa? Thomas Mertonin (1915-1968)
ajatus hiljaisuudesta pysäytti minut ajattelemaan omaa suhdettani tähän: ”Ihmisen maailma on unohtanut hiljaisuuden
ilot, yksinäisyyden rauhan, jota täyteläinen ihmiselämä edellyttää…Jos ihminen
jatkuvasti pakenee omaa kotiaan ja on lukittuna ulos omasta hengellisestä
yksinolostaan, hän lakkaa olemasta persoona.”
Mielestäni hiljaisuuteen pyrkiminen ei tarkoita puhumisen
lopettamista, erakoitumista tai keskiaikaisuuteen palaamista, vaan kuulemisen
mahdollistumista. Tarvitsemme hetkiä, jossa olemme yksin ja hiljaa itsemme
kanssa. Hiljaisuus ja yksinolo mahdollistavat sen, että voimme tutustua
itseemme. Sillä se mitä olemme yksin, on sitä mitä todellisuudessa olemme. Yksin
oleminen ja hiljaisuus riisuvat erilaisten roolien ylläpitämisen tarpeesta
kutsuen aitouteen ja rehellisyyteen itsemme kanssa.
Väitän, että ihmisenä kasvamisen yksi peruselementti on
hiljaisuuden ja yksinäisyyden mahdollistama itsetutkistelu, jossa voimme
rehellisesti kohdata asenteemme ja motiivimme. Hiljaisuuden kautta
mahdollistuu omien ”pimeiden puolien”
havainnoiminen. Tästä näkökulmasta katsoen olen alkanut kaipaamaan näitä hetkiä
yhä enemmän, ja niinpä hiljaisuus ei olekaan enää minulle jokin ahdistava,
äkkiä poistettava olotila, vaan siunaus ja suuri mahdollisuus. Tämän omakohtaisen
kokemuksen kautta uskallan suositella hiljaisuutta myös sinulle.
Tämän lisäksi kristittynä uskon, että hiljaisuudella on myös
tärkeä paikka Jumalasuhteessamme. Usein rukouksemme on vain puhettamme
Jumalalle, jolloin rukouksen toinen ulottuvuus jää kokonaan toteutumatta.
Hiljaisuus on mielestäni kuin kotona olemista omassa itsessään, jolloin
mahdollistuu Jumalan äänen kuuleminen. Tästä kertoo myös Pekka Ruuska tekemänsä
laulun kautta seuraavasti: ”Kun koittaa
Pyhä hiljaisuus, ajatukset hengähtää. Saan jäädä paikallein, hullunmylly
hellittää. Äänettömyys outo uus, tuokioksi juoksu jää. Kuin vettä huulillein
ammentaa saan lähteestään. Minä kuuntelen vain, seison vartiossain. Sillä
sydämen hiljaisuudessa Jumala puhuu.”
Ari Korolainen 25.1.2016
