Urheilusta
opittavaa
Monen penkkiurheilijan unelmaviikot ovat juuri takana ja
paluu arkeen on alkanut. Samalla ehkäpä monessa kodissa myös tuo olympiajakso
oli yhtä painajaista, koska mistään muusta kuin urheilusta ei ole puhuttu
kahteen viikkoon. Nyt 28.
kesäolympialaiset Rio de Janeirossa ovat historiaa ja 306 olympiakultamitalia
jaettu kahden viikon aikana tapahtuneiden hurjien taistelujen ja upeiden
suoritusten jälkeen. Yli 11 000 urheilijaa on palanut kotimaisemiinsa ja monet
heistä ovat asettaneet tavoitteensa neljän vuoden päähän Tokion olympialaisiin.
Joku merkillinen viehätys kisailemisessa on ja se on
säilynyt halki vuosisatojen. Onhan nykyisen olympialiikkeen juuret Kreikassa ja
ulottuvat jopa 700- luvulle eKr. Silloin kisailtiin Korintin kaupungissa
järjestetyissä Isthmoksen kisoissa. Nämä kisat järjestettiin joka toinen vuosi
ja jo silloin voittajat olivat suuria sankareita häviäjien ollessa
”luusereita”. Rion kisoja katsellessani nousi mieleen Apostoli Paavalin sanat,
jotka hän osoitti korintolaisille:
”Minä en siis juokse
päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan.” (1.Kor.9:26)
Asiayhteyteen liitettynä tämä kyseinen jae kutsuu minua
antamaan itseni ja kaikkeni Herran palvelemiseen evankeliumin tähden. Samalla
tämän jakeen äärellä alan jälleen kyselemään uudelleen itseltäni kuinka
elämääni elän ja mihin aikani käytän? Niin tavattoman helposti sorrun
yrittämään tarttua lähes kaikkiin haasteisiin ja olen kuin tuo nyrkkeilijä,
joka huitoo ilmaan, osumatta juuri mihinkään.
Kuvassa itse juoksemassa kesällä 2016. |
Olisko minulla siis jotakin opittavaa urheilusta? Ainakin
ajankäyttöäni varten voisin oppia muutamia asioita. Tuntemani urheilijat
toimivat varsin tavoitteellisesti ja harkitusti jopa yksittäisten päivien ja
harjoitusten suhteen. Ensimmäiseksi elämääni tulisi löytää päämäärä eli tavoite(et).
Nuo tavoitteet voisin vaikkapa kirjata ylös ja niiden kautta tarkastella sitä
arkista ajankäyttöäni. Käytänkö aikaani siihen mitä elämältä haluan?
Toiseksi haluan selvittää
ne asiat elämässäni, joista ehdottomasti haluan pitää kiinni. On siis
hyödyksi jälleen minulle kirjata ylös ruutuvihkoon listauksen omaisesti
arvojärjestys elämässäni. Edessäni on listaus, johon olen kirjoittanut ylös ns.
luovuttamattomista asioista elämässäni.
Kolmanneksi minun täytyy tunnustaa se todellisuus, että aika
on rajallista ja kaikkea en voi tehdä vaikka niin kovasti sitä haluaisinkin.
Nyt onkin minulle se kaikkein vaikein vaihe eli voimavarojen käytön jakaminen.
Joudun siis ottamaan kalenterin käteen ja tekemään päätöksiä, merkintöjä,
varauksia ja pois pyyhkimisiä sen mukaan mitä olin edellisissä kohdissa ylös
kirjaillut.
Ehkäpä tämä kahden viikon jakso olympialaisia ei olisi
kohdaltani mennyt ihan hukkaan, jos antaisin urheilun opettaa minulle
päämäärätietoisuutta ja voimavarojen hallintaa.
Ari Korolainen
Pastori, Vantaan vapaaseurakunta