JOULUMUISTOJA
Joulunaika on
aina vahvasti muistojen syntymisen aikaa ja saman aikaisesti myös monet muistot
tulvahtavat muistinsyövereistä esiin. Vahvimmat ja rakkaimmat muistot liittyvät
niihin jouluihin, joita olemme perheenä yhdessä saaneet viettää. Omien lasten
kirkkaat silmät loistamassa kilpaa kynttilöiden kanssa kun he avaavat
lahjapakettia suuren odotuksen ja jännityksen vallassa. Nämä yhdessä vietetyt
hetket ovat talletettuina muistojen arkkuun, joista olen ikikiitollinen.
Haluan kuitenkin
joulumuistoissa mennä omaan lapsuuteeni ja jaan sieltä kaksi muistoa, jotka
ovat edelleenkin vahvasti tunnemuistissa. Yksi vahvimmista lapsuuteni
joulumuistoista ajoittuu 70-luvun puolivälin paikkeille. Olimme silloin
viettämässä sukujoulua mummoni ja ukkini luona Lapinlahdella. Tuona kyseisenä
jouluna kävimme poikkeuksellisesti Jouluaamun kirkossa Lapinlahden kauniissa
puukirkossa. Muistan edelleenkin sen varhaisaamuisen ”lähtöhössäkän”, jota
katselimme ja kuuntelimme serkkuni kanssa peittojemme alta aikuisten valmistellessa lähtöä kirkkoon. Sille
kiireelle ja arkiselle touhulle syntyi hetken päästä positiivinen vastakohta,
kun istuimme puukirkon parvella laulaen jouluvirsiä sekä kuunnellen
JOULUEVANKELIUMIA. Iso puukirkko suurine
alttaritauluineen ja monine kynttilöineen jättivät pienen pojan sielunmaisemaan
lähtemättömän vaikutuksen. Tuossa hetkessä kokemani rauha ja levollisuus on
jäänyt muistiini erikoisen tuoreella tavalla.
Vuonna 1980
koulun joulujuhla on muodostunut myös yhdeksi vahvaksi joulumuistokseni. Meidän
luokkamme esitti tuossa koulun joulujuhlassa JOULUKUVAELMAN, jossa minun osani
oli lukea JOULUEVANKELIUMI. Muistan harjoitelleeni lukemista monen monituista
kertaa. Lopulta hetki sitten koitti: suuri liikuntasali pimennettiin, ja valonheittimen
valo kohdistettiin minuun. Aloitin ääni jännityksestä väristen lukemisen: ”Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari
Augustukselta kävi käsky…”.
Paimenet
kedolla, enkelin sanoma heille ja itämaan tietäjät ihmettelemässä
vastasyntynyttä Jeesusta ovat ydintä JOULUEVANKELIUMISSA. Muutama sana saattoi
siinä jännityksessä jäädä välistä lukematta, mutta ensimmäisen joulun
tapahtumat eivät jääneet varmaan kenellekään epäselväksi. Näistä lapsuuden
kokemuksista on syntynyt erityisen voimakas tunneside juuri JOULUEVANKELIUMIIN.
Näin aikuisiällä
ja seurakuntatyössä olevalle joulunaika on kiirettä sekä työtä, joka huipentuu
JOULUPÄIVÄN kirkkoon. Perheenä olemme usein olleet jouluaaton omalla porukalla,
ja näihinkin jouluihin on aina JOULUEVANKELIUMI kuulunut. Lasten ollessa pieniä
hiljennyimme sen äärelle ennen lahjojen jakoa, ja perheen isänä sain kunnian
lukea niitä sanoja, jotka Luukas oli muistiin kirjoittanut tuosta ensimmäisestä
joulusta. Lasten varttuessa JOULUEVANKELIUMIN lukijat ovat sittemmin vaihtuneet
vuosien varrella.
Oman elämäni
jouluihin ja moniin sen muistoihin liittyy siis JOULUEVANKELIUMI. Tänäkin
jouluna noihin tapahtumiin palaamme perheessämme ja pysähdymme sen sanoman
äärelle iloiten siitä toivosta, joka tulee ilmi JOULUEVANKELIUMIN tekstistä.
Tästäkin joulusta tulee jäämään muistoja, jotka tavalla tai toiselle rakentuvat
JOULUEVANKELIUMIN ympärille.
Enkelin sanat,
jotka lausuttiin pimeällä kedolla työssään ahkeroiville paimenille lähes 2000
vuotta sitten ovat minulle olleet rakkaita toivon sanoja halki oman elämäni
vuosien: ”Teille on tänä päivänä syntynyt
Vapahtaja, joka on Kristus.” Nämä sanat kuuluvat JOULUJUHLAAN, mutta myös
jokaiseen arkiseen päivään.
Siunattua ja rauhaisaa JOULUA sinulle!
19.12.2016 Ari Korolainen
