OTSA KURTUSSA VAI NAUTISKELLEN ?

Otsa kurtussa vai nautiskellen?

Me ponnistelemme ja ahkeroimme monenlaisten asioitten saavuttamiseksi. Monet näistä tavoittelemistamme asioista ovat hyviä ja ihan tarpeellisia, mutta usein ”maksamme” siitä kovan hinnan. Olemme stressaantuneita, väsyneitä, otamme paineita ja elämän ilo on valunut meistä. Tämän todellisuuden keskellä uskalsin kysyä itseltäni hyvin yksinkertaisen kysymyksen: MIKSI ? Miksi olen valmis maksamaan niin kovan hinnan, että saavutan jotain itselleni, oli se sitten ulkoista hyvää tai asemaa jossakin sosiaalisessa yhteisössä.

Tulin nopean pohdinnan seurauksena hyvin yksinkertaiseen vastaukseen: Hyväksytyksi tuleminen ja muiden arvostus ovat asioita, jotka ajavat ponnistelemaan ja ahkeroimaan usein vielä yli voimien. Näissä tunnelmissa tunkeutuivat Jeesuksen sanat mieleeni:” Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittasi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon.” Nämä sanat johtivat minua miettimään sitä, että onko kuitenkaan omaisuuden kartuttaminen, maineen ja aseman saavuttaminen tai ulkoisen habituksen parantaminen niitä tärkeimpiä asioita elämässä?

Olisiko tärkeää siis muuttaa omia asenteitaan ja arvomaailmaansa? Elämän rajallisuus ja lyhyys ovat rajua realismia, jonka edessä on todettava, että elämä, joka koostuu pienistä yksittäisistä hetkistä, on liian kallis tuhlattavaksi suorittamisen ”oravanpyörässä”.  Roomalaisessa triumfissa voittoisan kenraalin korvaan kuiski sotavaunuissa palvelija yksinkertaisen muistutuksen: ”Olet kuolevainen mies.” Olisiko meidänkin hyvä muistaa tämä ja opetella elämään nauttien näistä pienistä hetkistä, joita Jumala meille armossaan antaa, sillä todella harvasta meistä kuitenkaan kirjoitetaan tuhannen vuoden päästä yhtään riviä historian kirjoihin. 

Miltä tuntuisi tehdä asioita ilman paineita ja nauttien siitä mitä tekee? Uskon, että varmaankin todella hyvältä. Uskon myös, että Elämän antaja, Taivaallinen Isämme, toivoo meidän oppivan nauttimaan elämämme pienistä hetkistä. Uskaltaisinko siis aloittaa oppia uudenlaista elämän tyyliä? Tyyliä, jossa näen elämän arvokkaana lahjana ja sen pienet hetket suurena mahdollisuutena oppia uutta, havainnoida ja innostua pienen lapsen tavoin ilman suorittamisen paineita.  

Siunattua syksyä sinulle!

12.8.2013                         Ari Korolainen

ELÄMÄÄ EPÄONNISTUMISEN JÄLKEEN ?

ELÄMÄÄ EPÄONNISTUMISEN JÄLKEEN?              

Monissa kohtaamisissa vuosien varrella olen ollut tilanteissa, joissa tuntemani tai tuntematon ihminen on ollut murheissaan siitä, että hän on epäonnistunut jossakin kohdassa elämäänsä. Näissä tilanteissa on koettu kelvottomuutta, riittämättömyyttä ja turvattomuutta. Monissa näissä hetkissä on oltu kuin umpikujassa epäonnistumisen tähden, ja elämän jatkamisen mahdollisuus on tuntunut vaikealta tai jopa mahdottomalta. Mikä silloin neuvoksi tai avuksi?

Näissä tunnoissa ja tilanteissa epäonnistumisien jälkeen olen itsekin ollut useita kertoja. Näihin synkkiin hetkiin on loistanut valo, Jumalan armo. Armo on yksi Raamatun pääkäsitteistä, ja sanan taustalla on vahvasti ajatus ansaitsemattomuudesta. Tätä ansiotonta rakkautta tarjotaan meidän osaksemme. Epäonnistuminen ei ole kaiken loppu vaan paikka, jossa voimme vastaanottaa uudelleenjatkamisen mahdollisuuden ja syntien anteeksisaamisen.

Legendaarinen amerikkalaisen jalkapallon valmentaja, Vince Lombardi on sanonut seuraavan lauseen, joka rohkaiskoon meitä epäonnistumisen jälkeen:

”Suurin onnistuminen ei piile siinä, ettei koskaan kaadu, vaan siinä, että kaaduttuaan aina nousee.”

Juuri tästä samasta asiasta voimme lukea myös profeetta Miikan sanoja, jotka antavat epäonnistumisen pimeyteen toivon ja valon. Meillä on mahdollisuus nousta jälleen ja jatkaa elämän matkaamme Jumalan armon kohdanneina.

”Älä ilku, viholliseni, minulle. 
  Vaikka olen kaatunut, minä nousen vielä.                                               
  Vaikka olen keskellä pimeyttä, 
  Herra on minun valoni ” ( Miika 7:8 )

”Sinä armahdat meitä yhä, poljet syntimme jalkojesi alle. Kaikki syntimme sinä heität meren syvyyteen.”  (Miika 7:19 )

Voimia sinulle, elämäsi matkalle!

Ari Korolainen                                                                                                                     

MATKALAULU

MATKALAULU

Elämää voisi ihan hyvin verrata matkaan, jossa on alku ja loppu.  Jokainen meistä on jossakin kohtaa sitä omaa elämänsä matkaa. Tällä matkalla kohtaamme hyvin vaihtelevia maisemia ja olosuhteita. On auringon paistetta ja myötätuulta, mutta matkalle osuu myös niitä sateisia sekä myrskyisiä hetkiä. Tämä on sitä elämänmatkan realismia, joka kohtaa meitä kaikkia. 

Raamatussa yksi luetuimmista kirjoista on Psalmit. Ne ovat elämän makuisia, rehellisiä ja suoria elämän matkan kuvauksia sekä tunteiden purkauksia erilaisissa tilanteissa. Minä rakastan Psalmeja, koska niistä löytyy yhtymäkohtia oman elämänmatkalle helposti. Psalmien sisällä on erityisesti matkalaulujen osasto, joita aikoinaan pyhiinvaeltajat lauloivat kulkiessaan kohti Jerusalemia. Näiden Psalmien ( 120-134 ) äärellä olen viime aikoina kysynyt itseltäni; millaista matkalaulua minä laulan? Pakko tunnustaa, että usein se on hyvin ”mollivoittoinen” ja epäuskoinen.

Matkalaulu, Psalmi 130, sen alku jakeet ovat rohkaisseet minua viimepäivinä. Usein elämässä on ajanjaksoja, joita voisi kuvailla sanalla SYVYYS. Erilaiset huolet, elämäntilanteet ja elämänpaineet ajavat meidät kuin syvyyteen. Syvyys, jossa pimeys ympäröi ja ulospääsyä ei tunnu löytyvän mistään. Kuitenkin tämän todellisuuden keskellä tässä Psalmissa huokuu luottamus Jumalaan, joka konkretisoituu rukouksena ja Jumalan avun odotuksena. Voisinko minäkin siis vain yksinkertaisesti rukoilla vai olenko tehnyt rukouksesta liian vaikean asian tai suoritteen kaikkine metodeineen, joita en jaksa tai pysty toimittamaan?

Tämän Psalmin pohjalta haluan rohkaista sinua kanssamatkaajani yksinkertaistamaan ajatustasi rukouksesta. Rukous yksinkertaistettuna on sitä, että käännämme katseemme sekä ajatuksemme elämämme varjoista ja syvyydestä kohti Jumalaa. Rukous on siis pelkistettynä Jumalan puoleen kääntymistä. Nouskoon rukouksemme rohkeasti niistä tunnoista ja tilanteista, joissa olemme aidosti Jumalalle ja luotetaan siihen, että Hän kuulee meitä ja vastaa meille omalla ajallaan sekä tavallaan!

”Syvyydestä minä huudan sinua, Herra.  Herra kuule minun ääneni.”

                                                                                  Psalmi 130:1-2

Siunaten sinua kanssamatkaajani !

17.1.2013        Ari Korolainen