Mihin suomalainen tarvitsee Jumalaa?

Tätä kysymystä aloin pohtia syksyisenä arki-iltana odotellessani vaimoani eräässä suurehkossa ostoskeskuksessa ja katsellessani ihmisvilinää ympärilläni. Elämän arkea voisi verrata rullaportaissa oloon, jossa välillä mennään ylös ja toisinaan alas arjen perusasioiden tahdittaessa elämää. Onko tässä tarvetta ja tilaa Jumalalle, koska kaikki tuntuu toimivan joskus jopa niin puuduttavan tehokkaasti ? Elämän portaat kuljettavat meitä aamukahveilta töihin, töistä kaupan kautta kotiin ja kotiaskareiden sekä harrastusten kautta nukkumaan. Sama uudelleen, uudelleen ja uudelleen.

Mihin tässä individualismin ja tehokkuuden aikakautena Jumalaa tarvitaan ? Kaikkihan on meillä niin hyvin omissa käsissä ja hallinnassa ? Toisin oli vaikkapa sata vuotta sitten kun elettiin yksinkertaisimmin elämän ollessa karumpaa ja kaiken ollessa epävarmempaa. Halla saattoi viedä koko sadon tai sairauksien myötä kuolema oli arkipäiväisempää torpissa elettäessä. Jopa kansallisilla tasolla rukous ja usko olivat suotavia asioita muutama vuosikymmen sitten. Presidentti Kyösti Kallio kehotti kansaa itsenäisyyspäivän puheensa lopussa seuraavasti vuonna 1939. ”Kaikukoon tänä itsenäisyyspäivänä kaikkialla maassamme entistä voimakkaampana kansallemme 400 vuotta vanha Lutherin virsi; Jumala ompi linnamme.”

Oman kokemukseni perusteella voin sanoa, että usein vasta silloin kun nämä ”rullaportaat” pysähtyvät ja jokin kriisi koskettaa meitä mieliimme voi astua ajatus Jumalasta. C.S.Lewis on tästä sanonut aika osuvasti: ”Nautinnoissamme Jumala kuiskaa meille, omassa tunnossamme Hän puhuu, tuskissamme Hän huutaa meille; kärsimys on Hänen huutotorvensa, jolla kuuro maailma herätetään.” Tähän yhteyteen on pakko todeta, että en todellakaan toivo itselleni enkä kenellekään vaikeuksia tai kriisejä elämään.

Minkähän takia turvautuminen Jumalaan niinä hyvinä aikoina on niin vaikeaa tai se ei tule 

edes mieleen ? Vai onko se tyhmyyden tai ihmisen luonteen heikkoutta turvautua Jumalaan ? 

Kuitenkin Jumala kaiken aikaa on olemassa ja kutsuu ihmistä yhteyteensä myös hyvyydellään niin kuin Paavali kirjoitti roomalaisille: ”Etkö ymmärrä, että Jumalan hyvyys johtaa sinut kääntymykseen.”

Ne kerrat kun olen käynyt kuolinvuoteen äärellä tai seisonut arkun vieressä ja laskenut hiekkaa sen kannelle siunaten vainajaa haudan lepoon ovat aina puhutelleet elämän rajallisuudesta. Vapaakirkon kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen sanoi kerran seuraavasti: ”Uskomme tulee ehkä vasta ilmi silloin, kun käsillä on viimeinen hengenvetomme ja siirrymme uskovina ajasta ikuisuuteen.” Läsnä on silloin ylösnousemuksen toivo, jonka usko Jumalaan antaa ja sen myötä kuolemakaan ei ole piste vaan pilkku.

Niinä kertoina omassa elämässäni kun ”portaat” ovat pysähtyneet ja vaikeudet ovat vyöryneet elämään vieden keskelle pimeyttä on usko Jumalaan antanut toivon ja luottamuksen etten olekaan yksin. Seuraavat Psalmin 23. sanat ovat minua lohduttaneet ja vakuuttaneet Kaikkivaltiaan läsnäolosta elämän varjojen langetessa elämäni polulle: ”Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet kanssani.” Näin ollen tärkeintä ei mielestäni ole se missä olen, vaan se, kenen kanssa olen. 

On turvallista astua tuntemattomaan huomiseen Hänen kanssaan, joka on taivaan ja maan Luoja. On turvallista jakaa Hänen kanssa elämäni eri vaiheet ja pyytää Hänen läsnäoloa sekä apua elämän valintoihin ja jokapäiväiseen aherrukseen. On lohdullista saada kokea armoa ja anteeksiantamusta tämän oman epätäydellisen elämän keskellä. Minä ainakin tarvitsen Jumalaa ! 

Ajatukseni kiteytyvät alla olevan Psalmin sanoihin:

”Hän on kallio, hän on pelastukseni, hän on linnani, en minä horju.

 Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa !

 Jumala on turvamme.” (Ps.62:7,9)

Vantaalla 15.10.2015  Ari Korolainen

RAAMATTU ELÄMÄSSÄ

RAAMATTU ELÄMÄSSÄNI

Meillä jokaisella on jonkinlainen suhde Raamattuun, ja sillä voi myös olla erilainen merkitys sekä vaikutus elämämme eri vaiheissa. Minä uskon, että Raamattu on Jumalan puhetta meille ihmisille. Uskon, että tämän kirjan kautta voimme löytää Luojan ajatuksia meistä luoduista ja ohjeita Kaikkivaltiaalta meille ihmisille elämäämme. Vaikka mielestäni Jumalan sana on muuttumaton ja ajaton, voi se puhutella aina uusin tavoin ja haastaa meitä ajattelemaan asioita uusista näkökulmista elämämme aikana.

Henkilökohtaisesti tartuin Raamattuun tosi mielellä tultuani uskoon 16-vuotiaana. Ensimmäisen vuoden luin Raamattua paljon. Erityisesti Uusi testamentti tuli luettua moneen kertaan läpi.
Vuosien varrella Raamatun lukemiseeni on tullut uusia piirteitä, ja yksi modernin teknologian tuoma apuväline on älypuhelimiin ladattavat sovellukset, joita löytyy myös Raamatun lukemista helpottamaan. Olen aloittanut uuden aamurutiinin älypuhelinsovelluksen myötä. Ennen kuin lähden aamulla liikkeelle minulle on tullut tavaksi lukea Raamatun jae, jonka sovellus nostaa kullekin päivälle. Jos tuo jae on alkanut päivän aikana puhuttelemaan enemmän, olen palannut siihen tutkien syvemmin sen sanomaa.

Seurakuntatyötä tehdessäni on luontaista lukea Raamattua päivittäin. Yleinen ansa kuitenkin seurakuntatyötä tekevälle on oman kokemukseni mukaan lukea Raamattua etsien aihetta seuraavaan puheeseen. Viime vuosina olen yrittänyt ensin selvittää, mitä kirja puhuu minulle, millaisia elämän eväitä saan omaan elämääni ja sitä kautta myös ehkäpä muille jaettavaksi.

D.L. Moody on sanonut: "Raamattua ei ole annettu meille siksi, että tietomme kasvaisi, vaan siksi, että elämämme muuttuisi."

Mielestäni näistä Moodyn sanoista löytyy jotain erittäin tärkeää. Tärkeintä ei ole niinkään oman ymmärryksen tai tiedon kasvattaminen Raamatusta ja Jumalasta, vaan löytää muutoksen avaimia elämään sekä kasvuun ihmisenä Raamatun kautta. Niinpä Raamattua voisi verrata peiliin, jonka edessä ihmisenä olemme ja teemme näkemämme perusteella muutoksia tarpeen mukaan.

C.S.Lewis on yksi 1900-luvun merkittävimmin kristilliseen ajatteluun vaikuttanut henkilö. Hän on sanonut: "Tärkeintä ei ole se, mitä ajattelemme Jumalasta, vaan mitä hän ajattelee meistä."

Nämä Lewisin ajatukset kutsuvat meitä tutustumaan Raamattuun, jonka kautta pääsemme selville Jumalan ajatuksista suhteessa itseemme. Itseäni vuosi vuoden jälkeen ihmetyttää ja valloittaa Raamatun yksi perustotuus, joka kiteytyy sanoihin ARMO ja RAKKKAUS. Jumala rakastaa minua, ja tuo rakkaus on konkretisoitunut Jeesuksessa, joka kuoli minun syntieni tähden. Tässä tietoisuudessa lepää uskoni ja tästä näkökulmasta katson myös rohkeasti tulevaisuuteen.

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa  ettei yksikään,  joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh.3:16)

        

 Ari Korolainen 19.5.2015 

YKSI KAIKKIEN JA KAIKKI YHDEN PUOLESTA

Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta

Eräitä oman lapsuuden aikani suosituimmista ajanvietteistä olivat muskettisoturileikit, joissa puumiekoilla mittailimme taitojamme toistemme kanssa läheisissä metsissä. Näistä ajoista on lähes 35 vuotta, mutta edelleenkin nämä muistot saavat hymyn häivähtämään kasvoillani. Näihin leikkeihin innoitti  Alexander Dumasin kirjoittama kirja KOLMESTA MUSKETTISOTURISTA, jotka seikkailivat 1600 –luvun Ranskassa tehtävänään suojella ja puolustaa kuningasta. Tämän maineikkaan muskettisoturikolmikon tunnuslause oli ”YKSI KAIKKIEN JA KAIKKI YHDEN PUOLESTA”. Seuraavat ajatukset, joista kirjoitan, nousevat tuosta tunnuslauseesta, joka mielestäni on tässä ajassa erityisen ajankohtainen.

Tänä itsekkyyden ja itsekeskeisyyden aikana ”YKSI KAIKKIEN PUOLESTA” ei oikein kuulosta houkuttelevalta. Itsensä ”likoon laittaminen” ei ole trendikästä, ja jos siitä jotain puhutaan, se mielletään kuuluvaksi joukkueurheiluun. Kuitenkin Paavalin kirjoitus Korinttilaisille puhuu Hänestä, joka antoi itsensä uhriksi kaikkien puolesta. Ja tämän seurauksena meidän, Kristuksen seuraajina, tulisi muuttua itsekkäistä ihmisistä ihmisiksi, jotka elävät Kristukselle rakastaen ja palvellen lähimmäisiä.

“Sillä Kristuksen rakkaus pakottaa meitä. Me näet päättelemme näin: Kun yksi on kuollut kaikkien puolesta, niin kaikki ovat kuolleet. Ja hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä.” (2.Kor.5:14-15)

Niinpä Jeesuksen esimerkki ja sovitustyö meidän puolestamme kutsuu ja haastaa meitä pois tämän päivän valtakulttuurista toimimaan epäitsekkäästi Kristuksen, seurakunnan ja lähimmäisen puolesta.

Parhaimmillaan seurakunnassa voidaan kokea myös ”KAIKKI YHDEN PUOLESTA”  todellisuutta. Se konkretisoituu elämän jakamisena myötäelämisen, tukemisen, avustamisen ja huolenpidon kautta.

“Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa.” (1.Kor.12:26)

”KAIKKI YHDEN PUOLESTA” on myös sitä, että me kristittyinä yhdessä haluamme edesauttaa evankeliumin sanoman leviämistä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Tähän pyrimme, emme pelastuaksemme, vaan siksi, että olemme pelastettuja yksin armosta. Haluamme toteuttaa LÄHETYSKÄSKYÄ siksi, että me olemme ensin itse kokeneet rakkautta ja armoa.

Saakoon Kristuksen rakkaus motivoida meidät liikkeelle!

Ari Korolainen                                                                              30.3.2015